Oon rakastunu. Oon ollu sitä nyt noin 2 kk, siitä asti kun aloin oikeesti kattoa Sormusten herraa kunnolla. Tykkäsinhän mä siitä ennenkin, mut tajusin vast pääsiäisenä miten hyvä se on ja miten helvetin ihana Aragorn on. Ja Faramir. Kastun molemmista.

Ehkä mun pitäis ajatella sitä todellisenkin elämän miestä mutta oikeesti en voi mitään sille että kun on niin vitun tyhjä olo kuin nytkin. Kaikki on jossain ilman mua eikä kaipaa mua. Olis helppoo vaan hypätä ikkunasta. En haluu roikkuu kenessäkään mut niin mä kai nyt teen. Huomenna ois lähtö Tzaahiin mutta haluun sitä ennen olla kavereiden kanssa. Ne ei kai mun.

Taidan nyt lopettaa tänne angstaamisen ja meen viiltelemään itteeni kirjalla ja katsomaan lisää Sormusten herraa.